User guide

366
Kaukolaukaisimilla voi kuvata langattomasti enintään 5 metrin
etäisyydellä kamerasta. Voit kuvata heti tai 2 sekunnin viiveellä.
Määritä kuvaustavan asetukseksi <Q> (s. 124).
Osoita kaukolaukaisin kohti kameran kaukolaukaisinkennoa ja paina
lähetyspainiketta.
Kamera tarkentaa automaattisesti.
Kun tarkennus on saavutettu, itselaukaisun valo syttyy ja kuva
otetaan.
Kuvaus kauko-ohjauksella
Kaukolaukaisin RC-6 (lisävaruste)
Kauko-ohjaimen anturi
Loisteputki- tai LED-valaistus voi aiheuttaa kameran virheellisen
toiminnan laukaisemalla laukaisimen. Pidä kamera etäällä tällaisista
valonlähteistä.
Jos osoitat kameraa television kauko-ohjaimella ja painat sen
painikkeita, se voi aiheuttaa kameran virheellisen toiminnan
laukaisemalla laukaisimen.
Lähellä olevan toisen kameran salaman välähdys voi aiheuttaa kameran
virheellisen toiminnan laukaisemalla sulkimen. Älä altista
kaukolaukaisimen anturia toisen kameran salamalle.
Kaukolaukaisin RC-1/RC-5:tä (myydään erikseen) voi myös käyttää.
Kuvaus kauko-ohjauksella on mahdollista myös EX-sarjan Speedlite-
salamalaitteilla, joissa on kaukolaukaisutoiminto.
Kaukolaukaisinta voi käyttää myös videokuvauksessa (s. 233). Huomaa,
että kaukolaukaisinta RC-5 ei voi käyttää stillkuvien ottamiseen
videokuvaustilassa.