User Manual

SUOMI
31
VIHJEITÄ JA NEUVOJA
RUSKISTAVAT AINEET
Ruoka ruskistuu jonkin verran kun sitä on kypsen-
netty enemmän kuin 15 minuuttia, vaikka sitä ei
voikaan verrata perinteisillä valmistustavoilla syn-
tyvään syvään ruskeaan väriin ja rapeuteen.
Ruskistavia aineita voi käyttää, jotta ruokaan
saadaan ruokahalua herättä ruskea väri.
Ruskistavat aineet toimivat useimmiten myös maus-
tavina ainesosina.
Seuraavassa taulukossa annetaan muutamia ehdo-
tuksia aineista, joita voi käyttää ruskistamiseen ja
niiden käyttötavoista.
Sulatettu voi ja kuivattu paprika Linnut Voitele lintu voin ja
paprikan seoksella
Kuivattu paprika Uunissa paistetut ruoat Ripottele paprikaa pinnalle
Juustoleivät”
Soijakastike Liha ja linnut Kuorruta kastikkeella
Grillauskastike ja Worcestershire- Paistit, lihapullat, pienet paahdetut Kuorruta kastikkeella
kasti ruskea kastike ruoat
Paistettu pekoni tai kuivattu sipuli Uunissa paistetut ruoat, Ripottele pekonia ja
paahdetut ruoat, keitot, padat kuivattua sipulia pinnalle
Kaakao, suklaalastut, ruskea kuorrute Kakut ja jälkiruoat Ripottele kakkujen ja
hunaja ja marmeladi. jälkiruokien päälle tai käytä
kuorruttamiseen
RUSKISTAVA AINE RUOKALAJI MENETELMÄ
KUUMENNUS
Alumiiniastioihin pakatut valmisateriat tulee pois-
taa pakkauksesta ja kuumentaa lautasella tai
astiassa.
Poista kannet tiukasti suljetuista rasioista.
Ruoka tulisi peittää mikrokelmulla, lautasella tai
suojakuvulla (saa kaupoista) pinnankuivumisen
lttämiseksi. Juomia ei tarvitse peittää.
Laita astiaan lasisekoitin kun kiehautat nesteitä,
esim. vettä, kahvia, teetä tai maitoa.
Mikäli mahdollista, sekoita suuria ruokamääriä
aika ajoin, jotta lämpö jakautuisi tasaisesti.
Ajat on annettu huoneenlämpöisille ruuille
(20 °C). Jääkaapissa säilytetyn ruoan kuumen-
nusaikaa tulisi pidentää jonkin verran.
Anna ruoan tasaantua kuumentumisen jälkeen
1-2 minuuttia, jotta ruoan lämpötila jakautuisi
tasaisesti (tasaantumisaika).
Annetut ajat ovat suuntaa antavia, ja niitä voi
muuttaa ruoan alkuperäisen lämpötilan, painon,
vesi- tai rasvapitoisuuden tai halutun lopputulok-
sen mukaan.
SULATUS
Mikroaaltouuni soveltuu ihanteellisesti sulatukseen.
Sulatusajat ovat tavallisesti huomattavasti perin-
teisiä sulatusmenetelmiä lyhyempiä.
ssä muutamia vihjeitä. Ota pakaste pakkauksesta
ja aseta se lautaselle sulatusta varten.
LAATIKOT JA RASIAT
Mikroaaltouuniin sopivat rasiat ja astiat soveltuvat
erityisen hyvin ruoan sulatukseen ja kuumen-
tamiseen, koska ne kestävät sekä pakastusläm-
tiloja (alimmillaan n. 40 °C) että kuumuutta
(enimmillään n. 220 °C). Voit siten käyttää samaa
astiaa sulatukseen, kuumennukseen ja jopa ruoan
kypsentämiseen.
SUOJAUS
Suojaa ohuet alueet alumiinifoliolla ennen sulatusta.
Sulatetut tai lämpimät osat tulisi myös peittää alu-
miinisuikaleilla sulatuksen ajaksi. Tämä estää
ohuiden osien kuumenemisen paksumpien ollessa
edelleen jäässä.
OIKEAT ASETUKSET
On parempi valita liian alhainen kuin liian korkea
asetus. Tämä varmistaa ruoan tasaisen sulamisen.
Jos mikroaaltoasetus on liian korkea, ruoan pinta
alkaa kypsyä, vaikka sisäosa on edelleen jäinen.
A37834,SEEG R204_fin 03.10.28 8:47 AM Page 31