Instruction for Use

ENNEN TUOTTEEN KÄYTTÖÖNOTTOA
Hankkimasi laite on ainoastaan kotitalouskäyttöön
tarkoitettu kodinkone pakasteiden säilyttämistä, tuoreiden
elintarvikkeiden pakastamista ja jääkuutioiden valmistamista
varten.
Laite on lain nojalla kytkettävä maadoitettuun
pistorasiaan. Valmistaja ei vastaa mahdollisista
ihmisille, eläimille tai omaisuudelle aiheutuneista
vahingoista, jos vahinko on syntynyt yllämainittujen
määräysten laiminlyönnin vuoksi.
1. Kun laite on poistettu pakkauksesta, varmista, että se ei
ole vahingoittunut kuljetuksen aikana, että ovi sulkeutuu
moitteettomasti ja että tiiviste on kunnossa. Mahdollisista
vaurioista on ilmoitettava jälleenmyyjälle 24 tunnin
kuluessa.
2. Asennuksen jälkeen on paras odottaa ainakin kaksi tuntia
ennen laitteen käynnistämistä, jotta jäähdytyspiiri voi
toimia täydellä teholla.
3. Laitteen asennuksen ja sähköliitännät saa suorittaa vain
pätevä asiantuntija valmistajan ohjeiden ja voimassa
olevien paikallisten määräysten mukaisesti.
4. Puhdista laite sisältä ennen käyttöä.
Varmista ennen laitteen kytkemistä sähköverkkoon, että
jännite vastaa laitteen takana sijaitsevassa arvokilvessä
mainittua jännitettä.
Sähköliitännät tulee suorittaa paikallisten
määräysten mukaisesti.
ELINTARVIKKEIDEN PAKASTAMINEN
Tuoreiden elintarvikkeiden valmistelu pakastamista
varten
Kääri tai pakkaa tuoreet elintarvikkeet: pakastukseen
sopivaan alumiinifolioon, muovikelmuun, tiiviiseen
muovipussiin tai kannelliseen polyeteeniastiaan.
Pakastettavien elintarvikkeiden tulee olla tuoreita, kypsiä
ja ensiluokkaisia.
Hedelmät ja vihannekset täytyy pakastaa mahdollisimman
pian niiden poimimisen jälkeen, jotta niiden
ravintoainesisältö, koostumus, väri ja maku säilyvät.
Anna lämpimien ruokien aina jäähtyä ennen kuin laitat ne
laitteeseen.
Tuoreiden elintarvikkeiden pakastaminen
Sijoita pakastettavat elintarvikkeet laitteen pystysuorien
seinien viereen:
A) - pakastettavat elintarvikkeet,
B) - jo pakastetut elintarvikkeet.
Älä sijoita pakastettavia ruokia siten, että ne koskettavat
jo pakastuneisiin elintarvikkeisiin.
Pakastus on tehokasta ja nopeaa, kun annostelet
pakastettavat tuotteet pieniin pakkauksiin. Tällöin
pakasteet on myös helpompi käyttää.
Jos laitteeseen asetetaan pieni määrä elintarvikkeita
(enintään 1/4 arvokilvessä ilmoitetusta
maksimipakastustehosta), 6th Sense -toiminto valvoo
laitteen toimintaa automaattisesti. Käyttäjän ei tarvitse
tehdä mitään.
Toimi seuraavasti, jos haluat pakastaa enemmän
elintarvikkeita (enintään
arvokilvessä ilmoitettu
maksimipakastusteho):
1.Kytke päälle
pikapakastustoiminto
painamalla näppäintä (4) noin
kolme sekuntia vähintään 24
tuntia ennen tuoreiden
elintarvikkeiden asetusta
laitteeseen. Vihreät
merkkivalot (3) vilkkuvat
peräkkäin.
2.Aseta pakastettavat
elintarvikkeet laitteeseen ja
pidä laitteen ovi kiinni 24 tuntia. Tämän ajan kuluttua
elintarvikkeet on pakastettu.
Pikapakastustoiminto voidaan kytkeä käsin pois painamalla
näppäintä (4).
Ellet toimi näin, laite kytkee toiminnon automaattisesti pois
noin 50 tunnin kuluttua sen päällekytkennästä.
KÄYTTÖOHJE
6th Sense -toiminto"
Toiminto kytkeytyy automaattisesti päälle seuraavissa
tapauksissa:
oven avaus
Toiminto kytkeytyy päälle aina, kun ovi avataan ja
laitteen sisälämpötila muuttuu. Se pysyy päällä, kunnes
optimaaliset säilytysolosuhteet ovat palautuneet
automaattisesti.
pakastettavien elintarvikkeiden asetus
Toiminto kytkeytyy päälle aina, kun laitteeseen
asetetaan suuri määrä elintarvikkeita. Se pysyy päällä,
kunnes asetettujen elintarvikkeiden pakastamiselle
optimaaliset olosuhteet on saavutettu ja takaa siten
oikean kompromissin pakastuslaadun ja
energiankulutuksen välille.
Huom: 6th Sense -toiminnon kesto lasketaan
automaattisesti. Se saattaa vaihdella laitteen käyttötavan
mukaan.